sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Suodatinpussikranssi ja lahjapakettikoriste

Facebookin jouluryhmissä näin kun oli tehty suodatinpusseista kransseja ja sitten sellaisia koriste lahjapaketteja. Päätin sitten itsekin kokeilla ja no tulihan kokeiltua :D Suodatinpussiruusuja en ainakaan väkerrä enää yhtään sen verran aikaa vievää se mielestäni kuitenkin oli vaikkakin helppoa. Aikaa se vei, koska tyhmänä laitoin ekat kierrokset ruusuja liian tiivisti ja sitä oli sitten pakko jatkaa samalla lailla ja niitä ruusujahan sitten kului ja kului... Tässä muutama aloituskuva. Isompaan kranssiin viritin valot vielä ympärille. Ohjehan näihin on jotakuinkin seuraava: Valkoisia/ruskeita suodatinpusseja 3-4 päällekkäin. Lasia apuna käyttäen piirretään ympyrä. Itse tein sekä pieniä että suuria ruusuja. Nidotaan ympyrän keskeltä kiinni ja leikataan irti. Sitten vain lähdetään päällimmäisestä paperista rutistamaan ja kerros kerrokselta kunnes on kaikki on rypistelty ja ruusu on valmis. Kuumaliimalla kiinni styroksiin tai pahviin ja aloittaen sisäreunasta ruusut kiinni.


Pienempään kranssiin tuli vain tuommoinen pieni punainen rusetti ja isommassa koristeena valot. Isompaan lisäsin vielä eilen punaisia "marjoja", mutta kranssi jatkoi jo matkaa eilen lahjaksi niin siitä en huomannut enää kuvaa ottaa marjojen kanssa.


Toinen projekti oli sitten tämä narupaketti. Otetaan joku vähän pehmoisempaa pahvia oleva paketti ja päällystetään se elmukelmulla. Naruna käytin sekä paperinarua, että puuvillalankaa. Puuvillanarusta tuli mielestäni parempi. Narua kiedotaan paketin ympäri useita kierroksia ja ristiin rastiin miten haluaa. Sitten sekoitetaan liimaa ja vettä 50/50 seoksella ja joko kastellaan koko paketti seoksessa tai sitten suditaan pensselillä koko pakettti huolellisesti. Annetaan kuivua noin vuorokausi ja käännetään välillä, jotta kaikki puolet varmasti kuivuvat. Paketin kuivuttua tehdään pohjaan reikä ja jotenkin koitetaan kiskoa pahvi pois. Ainakin tuommoisen puuropaketin sai hyvin otettua, kun naru oli hyvin kuivunut. Pieni valosarja pohjalle ja lahjanarua päälle niin koristepaketti on valmis :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti