keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vanhat joulupäiväkirjat

Todistetusti olen rakastanut joulua pienestä pitäen, löysin nimittäin tuolta arkistojen kätköistä vanhat joulupäiväkirjani. Näitä voi pitää kai blogin edeltäjinä :) En ole ns. tavallista päiväkirjaa pitänyt, mutta joulupäiväkirjaa kirjoitin peräti kuusi vuotta välillä 1998-2003. Tuona aikana siirryin ala-asteelta ylä-asteen kautta aina lukioon asti ja kotoa kerkesin muuttaa jo omaan ensimmäiseen kotiinikin. Markat vaihtuivat euroiksi ja monia muitakin isompia muutoksia ehti tapahtua. Oli nostalgista ja vähän haikeaakin lukea noita. Moneen otteeseen kyllä naurattikin, kun käsittelin esim. koulussa tapahtuneita juttuja :) Muistan, että tykkäsin kovasti kirjoitella näihin ja tärkeää oli merkata, joka päivä, että mitä kalentereista tuli.

 

Tässä muutama otos tuosta ensimmäisestä joulupäiväkirjastani. Tässä näkyy myös yksi vuoden 1998 kalentereistani, olen liimannut kalenterista tulleen pehmotarran joka päivän kohdalle. Rakastin tätä kalenteria ja nuo pehmotarrat oli niin ihania, en ole kyllä moneen vuoteen nähnyt tuollaista kalenteria mistä tulisi tarroja.

 


Oletteko te pitäneet lapsena päiväkirjaa tai peräti joulupäiväkirjaa? :)

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana! <3 Minäkin pidin ala-asteikäisenä sellaista joulupäiväkirjaa, että jouluaaton tapahtumat kirjasin ylös. Ne on mulla tallessa, ja aikamoinen aarre tänä päivänä. :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiva kuulla että joku muukin on pienenä kirjannut joulun tapahtumia ylös :) Ovat kyllä todellisia aarteita ja tunnearvo vaan kasvaa kun aikaa kuluu.

    VastaaPoista