torstai 8. lokakuuta 2015

Testissä suklaalevypiirakka

Olen törmännyt viime päivinä useasti uuteen somessa kiertävään herkkuun eli suklaalevypiirakkaan. Pitihän tätäkin päästä kokeilemaan ja maistamaan. Kyseessä on siis kahden raaka-aineen nopea ja helppo herkku.  Näitä on helppo pitää pakastimessa ja kaapissa yllätysvieraita varten. Ohje on hyvinkin yksinkertainen:

Aineet:

3 levyä voitaikinaa
1 levy suklaata (200g)
voiteluun kananmunaa

Sulatetaan voitaikinlevyt. Nypitään ne yhtenäiseksi isoksi levyksi ja kaulitaan tarpeeksi isoksi, jotta suklaalevy mahtuu hyvin keskelle. Reunoille ja päihin kannattaa jättää runsaasti tilaa. Suklaa siis keskelle ja sitten leikataan taikinan reunoista suikaleita. Suikaleet nostellaan levyn päälle. Voidellaan kananmunalla. Uunissa 10-15 min 200 asteessa ja herkku on valmis.

Tästä siis lähdettiin


ja tässä lopputulos. Jostain syystä päätin käyttää ihan tavallista fazerin sinistä vaikka esim pähkinäsuklaalla mausta olisi voinut tulla hieman parempi. Kuten kuvasta näkyy niin mikään kaunishan tuosta ei tullut :D oppina mahdolliseen seuraavaan kertaan on, että taikina pitää kaulita vieläkin isommaksi, jotta suikaleet saa paremmin tuohon päälle ja pysymään yhdessä. Entäs maku sitten...noo kyllähän tuo aika tuhtia tavaraa on, että ihan pieni pala kyllä riittää. Tosiaan helppo ja nopea tuo oli ja toisen makuisella suklaalla voi olla vielä parempi, kun esim. pähkinöistä saa lisä makua ja rakennetta.

Joulukarkit ovat tulleet kauppoihin ja pitkään kiertelinkin Prisman joulukarkkihyllyjä. Varsinaisia uutuuksia en kovin montaa bongannut ja mukaan lähti tällä kertaa vain yksi uutuus eli pipari Dumlet. Näistä tykkäsin kyllä todella paljon ja varmasti tulee ostettua toistekin.




1 kommentti:

  1. En olekaan tuota suklaalevypiirakkaa vielä kokeillut.
    Tuo dumle on hyvää!

    VastaaPoista