maanantai 28. syyskuuta 2015

Joulu hiipii kauppoihin

Viime viikolla alkoi mukavasti tuntumaan jouluiselta, kun töissä laittelin esille mm. joulujuomia ja laitoin piparkakkutaikinat ja torttutaikinat paremmin esille. Paljastettakoon pieni salaisuus...rakastan raakaa piparitaikinaa! Salaa olen ostanut sitä pitkin vuotta ja silloin tällöin nakertanut pienen palasen :D Toki pidän ihan paistetuistakin pipareista, mutta jokin siinä taikinassa vain on :) Lisäksi mm. kattaustarvikkeet yms. ovat saapuneet joulukuoseissa kauppoihin ja fazerin winter edition suklaat ovat myös tulleet. Suklaita en ole vielä päässyt maistamaan. Muutama viikko vielä niin kaikki joulukarkit tulevat samoin kuin perinteiset glögitkin. Tällaisen uutuuden bongasin ihan siis ruokakaupasta. En ainakaan muista, että tätä olisi viime vuonna ollut. Kokeiluun voisin yhden pullon tätäkin ostaa. Muuten tykkäämme juoda ihan perinteistä Marlin glögiä tai sitten mustikkaglögiä, sekin Marlilta. 


Ahkerasti olen myös lukenut muiden ihania joulublogeja ja saanutkin niistä jo muutamia ideoita. Jonkin verran olen myös selannut nettikauppoja läpi, katsellen näkyykö jo jouluisia juttuja. Elloksella esimerkiksi oli muutamia kivoja juttuja. Joulukorttien teko pyörii myös mielessä, nyt pitäisi vaan mennä johonkin askartelukauppaan ja sielä sitten tehdä viimeistään päätös, että kokeilenko minäkin jotain kortteja tehdä. 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun joulua saapuu pikku hiljaa kauppoihin. Itse pidän myös perinteisestä marlin glögistä. Tuota mustaherukka glögiä voisin kyllä ostaa ja maistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, kun kommentoit! Kiva tietää, että tänne on jo joku löytänyt :)

      Poista