perjantai 18. syyskuuta 2015

Blogin aloitus

Iik tässä se nyt on vihdoin, oma ensimmäinen joulublogini. Oikeastaan vasta viime vuonna löysin tämän koko joulublogi maailmaan ja innostuin valtavasti, mutta olin vähän myöhässä ja päätin, että ensi vuonna sitten teen omankin blogin, ja tässä se nyt on :) Vaikka tänne eivät muut löytäisikään niin on ainakin itselle muistoja tuleviksi vuoksiksi. Olen tosiaan aloitteleva bloggaaja ja mitään kunnollista kameraa minulta ei löydy, mutta koitan jotain kuviakin saada tänne lisättyä.

Joulua olen rakastanut pienestä pitäen. Aina olen uskonut siihen, että joulun aikaan mikä vain on mahdollista. Rakastan käpertyä kotiin tunnelmoimaan ja suunnittelemaan itse H-hetkeä. Rakastan valoja ja koristeita ja niissä kannatan ns. jenkkityyliä eli mitä enemmän sen parempi, kuitenkin perinteiseen tyyliin eli ei mitään vilkkuvia sinisiä valoja tms. Joulunväreistä peruspunainen ja vihreä ripauksella kultaa ja hopeaa ovat mieleeni. Pidän leipomisesta ja esimerkiksi joulupöydän laatikoiden pitää minusta olla itse tehtyjä. Mikään käsityöihminen en ole. Villasukkien kutominen ei minulta onnistu enkä itsetehtyjä joulukortteja ole vieläkään koskaan tehnyt. Ehkäpä tänä vuonna...mitään en kyllä lupaa :D

Tälle vuodelle ensimmäinen joulufiilis syntyi, kun syyskuun alussa tuli lasku joululehtien kestotilauksesta. Kaikkien aikojen joulu ilmestyy noin kuukauden päästä lokakuussa ja kaikkien aikojen jouluherkut sitten marraskuussa. Lähden mukaan myös Kohti Joulua-blogin Salaiseen Jouluystävään :)Näillä pienillä jutuilla lähdetään liikkeelle tämän vuoden joulunodotukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti