tiistai 22. joulukuuta 2015

Soijavahakynttilät

Viime metreillä päätin vielä kokeilla yhtä Diy-juttua. Olin jo aikaa sitten ostanut soijavaharouhe ämpärin ja pieniä punaisia kippoja ja olin jopa muistanut ostaa sydänlankaa. Olin kuullut, että soijavahasta tehdyt kynttilät ovat terveellisempiä, turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä kuin tavalliset parafiinista tai steariinista tehdyt kynttilät. Niiden pitäisi myös palaa pidempään. Onneksi olin ostanut sellaista sydänlankaa mikä on jo valmiiksi "päällystetty" eli sitä ei tarvinnut enää ensin kastella tuossa soijavahassa tai steariinissa. Pohjassa oli myös tuo pieni ympyrä minkä avulla pysyivät itsekseen pystyssä eli ei tarvinnut alkaa virittelemään mitään tikkusysteemejä millä saisi sydänlangan pysymään pystyssä.
 

Sitten vain vaharouhe kattilaan sulamaan. Ei kestänyt kauaakaan kun tuo suli ja muuttui kellertäväksi nesteeksi. Tuota väriä ei kannata pelästyä, massa kun jäähtyy ja viilenee se muuttui takaisin kauniin valkoiseksi.



Näitä oli kyllä superhelppo tehdä ja aikaa meni varmaan alle 15min. Lisäksi tietysti tuo kovettumisaika, mutta sekin oli vain noin puoli päivää. Ehdottomasti teen näitä ensi jouluna lisää ja kokeilen värjätäkin yms. 


Enää kaksi yötä jouluun, iik :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja ja söpöjä. En ole koskaan itse tehnyt kynttilöitä, mutta se olisi varmaan mukavaa puuhaa. :)

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä näin lähellä joulua tulee aina mieleen kaikkia kivoja jouluvinkkejä ja niitä ei ehdi ennen joulua sitten toteuttaa. Toki ne voi blogiin laittaa jos vaikka joku ne ensijouluna löytäisi, mutta osa vinkeistä jää kuitenkin aina laittamatta ja muistuu taas, kun on "liian myöhäistä".

    VastaaPoista