keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ensimmäinen Joululehti

Vihdoinkin ollaan niin pitkällä, että ensimmäinen joululehti tipahti postiluukusta kotiin. Olen ollut sairaana yli viikon ja lähinnä vain odottanut, että koska tulee tämä päivä ja pääsen kunnolla fiilistelemään joulua. Tykkään kyllä selailla jouluisia kuvia ja juttuja netistäkin, mutta jokin siinä vain on, että ihan perinteinen lehti tuo vielä enemmän jouluntuntua. Joululehtiä onkin kertynyt kotiin vuosien saatossa jo aikamoinen pino. Kotiin tulevat suoraan tämä tänään ilmestynyt Kaikkien aikojen joulu ja sen kaveri Kaikkien aikojen jouluherkut. Lisäksi ostan yleensä vielä muutamia ja vähintäänkin hypistelen kaupassa kaikki lehdet läpi :D Tämän ja glögin kera käperryin sohvalle fiilistelemään.

Sanottakoon heti tuosta kannesta, että otsikot ovat ihan hyviä, mutta itse kuva mielestäni ei kauheasti houkuttele ostamaan tai ei ainakaan vetoa minuun. Tänäkin vuonna lehti oli jaettu kolmeen teemaan eli Wanhan ajan jouluun, Perheen jouluun ja Nautiskelijan jouluun. Nämä teemojen kuvituksetkaan eivät kyllä olleet mieleeni, jotenkin kummallisia ja ei niin jouluisia on minun mielipiteeni. 


Itse teemat olivat kyllä hyviä ja jokaisesta osiosta löytyi jotain mielenkiintoista. Kivoja joululahja ideoita. Keskimmäisessä kuvassa olevaa Pentikin tonttuparia olen jo livenäkin käynyt ihastelemassa ja tuosta kissapallosta on olemassa, myös koiraversio, joka on jo viime vuonna meille ostettu. Mielestäni kiva idea oli juttu edullisesta joulusta, jossa oli asiantuntijoiden ja jouluihmisten vinkkejä. 

Tässäkin lehdessä on aina joitakin herkkulahja tai leivonta vinkkejä. Itse tykkään tehdä tällaisia pienia herkkulahjoja. 
Sitten vain odotellaan pari viikkoa, jotta tämä ilmestyy :)






















3 kommenttia:

  1. Aika paljon lukemista on tuossa lehdessä. Olen vasta selaillut ja vähän lukenut. Munkin mielestä se pienen budjetin joulujuttu oli hyvä.

    Pikaista paranemista! :)

    VastaaPoista
  2. Mukavasti on kyllä lukemista lehdessä. Tykkäsin myös noista julkkisten joulumuistoista ja tuo Eppu Nuotion tonttutarina oli ihana. Vielä en ehtinyt lukea tuota juttua New Yorkista, mutta kuvat näyttivät kivoilta ja haaveilen kovasti pääsystä jollekin joulumatkalle. Niin ja kiitos, vihdoinkin näyttää siltä, että alan parantua :)

    VastaaPoista
  3. Mulle tuli tuo lehti postilaatikkoon, mutta olen myös ostanut neljä uutta joululehteä (kaksi joululehteä ja kaksi jouluista leivontalehteä). Tänään ostin myös kirpparilta kolme joululehteä.

    VastaaPoista